maanantai 2. huhtikuuta 2012

Italian Ladies

Vieraillessani Tanskassa viime viikonloppuna ehdin kerätä erittäin paljon materiaalia blogiin. Kaikkea en viitsi yhteen kirjoitukseen änkeä, mutta näin ensimmäiseksi voisin kertoa vierailustani Ferrari/Maserati liikkeessä, joka on myyjän mukaan pohjoismaiden ainoa Ferrarin ja Maseratin maahantuoja.
Itse "myymälä" on erittäin edustava, kiiltävin kivilattioin ja suurin ikkunoin varustettu autokauppa, joka kyllä on sopivasti merkkiä edustava. Myyjät olivat erittäin ystävällisiä. Myös ei-potenttiaalisille ostajille tultiin juttelemaan aktiivisesti ja myyjät esittelivät mielellään autoja. Kun kerroin kirjoittavani blogia autoista ja pyysin lupaa kuvien ottamiseen, myyjä antoi ystävällisesti luvan ja kertoi, että heillä on myös myymälän alapuolella olevassa parkkihallissa lisää autoja ja kysyi haluaisinko mennä kuvaamaan myös niitä.
Liikkeen puolelta löytyi parin Maseratin lisäksi useampi Ferrari. Ferrareita löytyi niin uunituoreesta Ferrari FF:stä klassisempiin keräilykappaleisiin. Klassisempaa puolta edusti Ferrari Dino ja keräiluharvinaisuus F40. Rakennuksen alakerrassa olevasta parkkihallista löytyi runsas määrä italialaisia kaunottaria. Alakertaan oli myös eksynyt muutama saksalainen auto. Parin Porschen lisäksi tallista löytyi Mercedeksen SL 65 AMG Black Series.
Liikkeen ulkopuolelta löytyi parkkipaikka täynnä superautoja sekä pääsy huoltamoon, joka näytti olevan täynnä huollettavia Ferrareita.



Myymälän puolelta löytyi viihtyisä odottelu tila.


Myymälän nurkassa oli myös tarjolla reilusti Ferrari-aiheisia oheistuotteita, kuten takkeja, avaimenperiä, laukkuja etc. Osa autoista oli jo myyty ja autoihin pääsi nihkeästi istumaan. Myyjän mukaan Ferrareita myydään pelkästään Tanskassa n. 2 kpl viikossa ja n. 80 kpl vuodessa. Kyseinen firma toimittaa Ferrareita ja Maserateja myös Norjaan, Suomeen ja Ruotsiin.


 Ferrari Dino. Dino tarkoitti Alunperin keskimoottorista Ferraria. Kyseisessä Autossa on 2 litrainen V6 moottori. Lisää autosta löytyy http://fi.wikipedia.org/wiki/Ferrari_Dino


Ylläolevassa kuvassa Ferrari F40. Tätä keräilyharvinaisuutta valmistettiin vuosina 1987-1992 vain 1311 kappaletta. Autossa on 2,9 litrainen V8 moottori. Auto oli aikoinaan Ferrarin nopein, tehokkain ja kallein auto. Lisää aiheesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Ferrari_F40



Uusi nelivetoinen Ferrari FF


Pieni osa parkkihallin valikoimasta. Kuvassa käytettyhä Ferrareita ja Maserateja. Hallin perällä myös yksi Porsche.


Myyjä kysyi, että haluaisinko myös istua johonkin autoon. Sekunnin murto-osassa osoitin edessäni olevaa 458 Italiaa ja hetki sen jälkeen pääsin autoon sisälle. Kuumotuksissa en edes tajunnut säätää penkkiä ylemmäs, mutta oli siinä kiva istua. Ferrarin sisällä on oma tuoksunsa, joka poikkeeaa siitä tavallisesta "uuden auton tuoksusta". Kovasti olisi tehnyt mieli koeajaa, mutta koeajolle pääsee vain ne ketkä ovat todella ostamassa.







-ipe-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti